Yritys

Hyvvee päevee!

Pielavesi, maalaispitäjä järvien ympäröimä, luonnon kaunis paikka, jolla on tänä päivänä iso merkitys minun elämässä. Täältä olen löytänyt kodin; paikani elää ja kasvattaa lapseni maailmalle, rauhallisessa ja turvallisessa ympäristössä.

18 vuoden ajan olin töissä kukkien ympäröimänä, Floristina kukkakaupassa. Ne kahdeksantoista vuotta olivat elämäni antoisinta ja opettavaisinta aikaa. Ihmisten ilot ja surut olivat läsnä joka päivä. Niiden vuosien aikana löysin itseni ja sen kuka olen. Menneisyys on takana päin, se teki minusta sen, kuka olen tänä päivänä!

Sitten tuli uuden aika, lähdin pois kukkien luota etsimään jotain uutta. Lähimmäisten tuella uskalsin tehdä lopullisen päätöksen.
Hyppy tuntemattomaan oli pelottavaa, mutta samalla helpottavaa.
Hypätessäni en vielä tiennyt tulevaisuudestani mitä se toisi… uuden alan opiskelu? Oma yritys? Mitä? Missä?


Kunnes eräänä päivänä sain viestin; tule jatkamaan kirjakauppaa…..
Siitä lähdettiin. Monien vaiheiden jälkeen tässä ollaan, yrittäjänä kirjakaupassa!

Kirjakulmalla on jo pitkä historia Pielaveden katukuvassa. Yritys on ollut olemaassa vuodesta 1991 saakka. Itse aloitin yrittäjänä Kirjakulmassa vuonna 2018.
Yrittäjyys on ollut aina läsnä, vanhemmat ovat yrittäjiä sekä puolisolla on oma yritys. Yrittäjyydessä on oma vapautensa, mutta samalla vastuu on suuri. Pyrin tekemään työt työaikana, en vie töitä kotiin vaikka mielessä ne ovatkin. Nautin kertoessani yrittäjyydestä esim. yläkoulun oppilaille. Vaikka tänä päivänä pienyrittäjyys ei ole helppoa, kannustan silti, jos tuntuu vähänkin siltä, että se voisi olla ”omajuttu”!

Kirjakulman tuotteiden ja palveluiden kehittäminen sekä asiakkaiden tarpeisiin vastaaminen on ollut iso haaste, mutta ”tahtotila” on suuri saada yritys menestymään!

Rakastan asiakaspalvelutyötä, olla ihmisten kanssa tekemisissä!
Kirjakulman yksi vahvuus on asiakaspalvelun laatu. Pyrimme palvelemaan asiakkaat niin hyvin kuin osaamme, auttavaisuudella ja ystävällisyydellä. Meillä jokainen asiakas saa henkilökohtaista ja asiantuntevaa palvelua. Aikaa on asiakkaille vaikka vaihtamaan päivän kuulumiset!

Myytävien tuotteiden laadukkuus sekä kotimaisuus ovat myös tärkeitä tekijöitä valitessani niitä myymälään. Asiakkaiden antama palaute otetaan meillä myös ilolla vastaan. Ne auttavat yrityksen viemisessä eteenpäin.

Toivon, että Kirjakulman tarina jatkuu ja se saa olla osa Pielaveden katukuvaa vielä useiden vuosien , vuosikymmenten ajan!

Nähdään Kipalla!

Paula